Tutustu Laatukeskuksen jäsenosioon

Kirjaudu jäsenosioon muokataksesi tietoja tai ostaaksesi verkkokaupasta jäsenhinnalla.

Henkilöstömme yhteystiedot löydät täältä.

laatumedia

laatumedia

| 13.9.2021

Laadun merkitystä taloudelle ei saa unohtaa

Syksy on saapunut. Tiedän, että monissa meidän jäsenorganisaatioissamme syksy on kiireistä aikaa. Nyt varsinkin, kun noususuhdanne on päällä kaikkialla. On toiminnan suunnittelun ja budjetoinnin aika. 

Vaikka kiireistä onkin, laadun merkitystä taloudelle ei saa unohtaa. Me elämme siitä. Medioissa on ollut lukuisia kirjoituksia laadun merkityksestä toiminnan parantamiseksi. Ja oikeasti laadun kautta sekä taloudellisia että henkilöstöllisiä asioita voidaan parantaa merkittävästi. Tästä esimerkkinä on Laatu- ja kehityspäällikkövalmennuksemme. Kokonaisuus on ollut Laatukeskuksella jo yli toistakymmentä vuotta. Samalla se on kehittynyt alkuperäisestä konseptista aivan toiseksi tuotteeksi, mitä se alun perin oli. Nykyään valmennus on tutkimusten ja asiakaspalauteen kautta saatujen tietojen mukaan yksi tärkeimmistä laatu- ja kehityspäällikkövalmennuksista Suomessa. Eräänlainen laadun A ja O. 

Kun aloitin Laatukeskuksessa toimitusjohtajana, juuri laatu- ja kehityspäällikkövalmennus uniikkina kokonaisuutena nousi esiin. Valmennuksessa puhutaan asiakkuuksista, prosesseista, taloudesta ja johtamisesta. Aivan erinomainen kokonaisuus. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka miettivät henkilökohtaista kehitystään laadun ja kehityspäällikkyyden saralla. Tämän vuoden valmennus on jo myyty loppuun, mutta uusittuna hybridimallina kevään 2022 toteutuksessa on vielä paikkoja vapaana. 

Toinen iso kokonaisuus meillä on Laatupäivät marraskuussa. Nyt, kun koronarajoitukset ovat loppumassa, on mahdollista osallistua sekä henkilökohtaisesti ja/ tai striimin kautta. Ensin päivällä seminaari lounaineen. Teemana seminaarissa on vastuullinen johtajuus, jolla viitataan erityisesti ilmastonmuutokseen, kiertotalouteen, mutta laajemminkin YK:n kestävän kehityksen periaatteisiin. Puhujina ovat alan kovimmat nimet. Seminaarissa puhuvat vastuullisuudesta Niina Ratsula sekä Ilkka Halava. Seminaarin lopussa me pidämme myös maailman ensimmäisen Laatubattlen; siinä talouden puolesta puhuu Elon pääekonomisti Tiina Helenius ja vastuullisuudesta huolehtivat Niina Ratsula sekä Metsähallituksen vastuullisuusjohtaja Terhi Koipijärvi. Saa nähdä, että ovatko nämä arvot vastakkain vai löytyykö yhteinen sävel? 

Päivämme huipentuu tietenkin laatupalkintoihin sekä myös maailman ensimmäisenä jaettavaan Kiertotalouspalkintoon. Suomen Laatuyhdistys ry teki uraauurtavaa työtä ja kehitti EFQM-johtamisjärjestelmään kiertotalouslinssin, joka on nyt käytössä ensimmäistä kertaa maailmassa. Tämän kautta kolme yritystä on sitoutunut kahden vuoden projektiin, jossa väliajoin mitataan heidän kiertotalouden tilaansa. Ja tätä prosessia ei ole käytössä missään muualla. Kiertotalouspalkinnon tulee jakamaan Baltic Sea Action Groupin perustaja Ilkka Herlin. Hän kertoo myös omasta laatumatkastaan, sen vaikutuksista hänen johdossaan olleisiin yhteisöihin ja myös Itämeren suojelusta. 

Toivottavasti pääset mukaan tilaisuuksiimme. Niitä on runsaasti ja haluamme tarjota teille inspiraatiota sekä uutta tietoutta ja ajateltavaa. 

Kiireisen syksyn toivotuksin, 


Juha Ylä-Autio
CEO