Siirry sivun sisältöön





Vuoden laatuinnovaatio -kilpailu

VUODEN LAATUINNOVAATIO 2012 -KILPAILU - UUTUUSSARJOINA VASTUULLISET INNOVAATIOT

Vuoden laatuinnovaatio -kilpailu alkaa 14.5.2012 ja osallistumisaika jatkuu 14.9.2012 asti. Tämän vuoden uutuussarjoina ovat yhdessä Deloitten kanssa järjestettävät vastuulliset innovaatiot ja vastuulliset potentiaaliset innovaatiot. Näissä sarjoissa tärkeinä kriteereinä ovat yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen suorituskyky. Nämä sarjat käydään kansainvälisenä kilpailuna ja niihin voi osallistua kaikista Vuoden laatuinnovaatio -kilpailussa mukana olevista maista. Kilpailuun osallistutaan valmiilla kaksisivuisella hakemuslomakkeella. Ohessa myös linkki kriteeristöön, jolla hakemuksia arvioidaan.

Muut sarjat ovat entiset eli suuret yritykset, PK-yritykset, mikroyritykset, julkinen sektori ja yleishyödylliset yhteisöt ja potentiaaliset innovaatiot.
Mikroyritysten sarjaan voivat osallistua myös yksityiset henkilöt. Potentiaalinen innovaatio on idea tai keksintö, joka toteutuakseen odottaa esimerkiksi rahoituspäätöstä. Näiden viiden sarjan voittajat kutsutaan ja kustannetaan puhumaan Oasis of Excellence -innovaatioseminaariin, joka järjestetään keväällä 2013 Pariisissa. Kilpailuun osallistutaan valmiilla kaksisivuisella hakemuslomakkeella.

Kaikki kilpailijat ovat voittajia, sillä jo pelkkä osallistuminen innostaa yrityksiä ja organisaatioita kehittämään uusia ideoita ja innovaatioita. Jokainen kilpailija saa kilpailuhakemuksestaan suppean kirjallisen palautteen jatkokehittämisen tueksi. Kaikki tiedot käsitellään luottamuksellisesti ja ainoastaan palkitut julkistetaan. Voittajat päättävät itse, mitä heidän innovaatiostaan kerrotaan julkisuudessa.Osallistumisestaan kannustamme kaikkia kilpailjoita kertomaan avoimesti, sillä jo sen on todettu vaikuttavan positiivisesti yritysten ja organisaatioiden maineeseen. Ohessa on kriteeristö , jolla hakemuksia arvioidaan.

 

SARJAT

  • Suuret yritykset (400€+alv 23%)
  • PK-yritykset (150€+alv 23%)
  • Mikroyritykset (0€)
  • Julkinen sektori ja yleishyödylliset yksiköt (250€+alv 23%)
  • Potentiaaliset innovaatiot (Suuret 400€, PK 150€, Mikro 0€, Julkinen 250€ / kaikkiin lisätään alv 23%)
  • Vastuulliset innovaatiot (Suuret 400€, PK 150€, Mikro 0€, Julkinen 250€ / kaikkiin lisätään alv 23%)
  • Vastuulliset potentiaaliset innovaatiot (Suuret 400€, PK 150€, Mikro 0€, Julkinen 250€ / kaikkiin lisätään alv 23%)

 

KILPAILUEHDOTUS

Innovaatio on kaupallisesti, yhteiskunnallisesti tai hyvinvoinnillisesti hyödynnetty osaamislähtöinen kilpailuetu, joka voi esim. olla:

  • Uusi tieto, osaaminen, teknologia
  • Uusi tuote, tekninen ratkaisu, tuotantoprosessi
  • Uusi palvelu
  • Uusi design tai brändi
  • Uusi liiketoimintamalli, toimintakonsepti, arvoketju/ -verkosto
  • Uusi työtapa, organisaatio- tai johtamismalli
  • Uudella tavalla toteutettu julkinen palvelu

 

Kilpailuun voi osallistua hyvin pienelläkin idealla tai innovaatiolla. Palkinnot jaetaan juhlavassa gaalassa Helsingissä 8.11.2012.

Lisätietoja:

LAATUKESKUS
EXCELLENCE FINLAND

Timo Tulonen - projektipäällikkö
040 5000795
timo.tulonen@laatukeskus.fi

 

Yhteistyössä



Sivun alkuun Lähetä sivu